Skip links

Pöytätennis Jyväskylä valitsi ToloGo-sovelluksen

Keski-Suomen ainoa pöytätennisseura Pöytätennis Jyväskylä hyppäsi tuntemattomaan viime syksynä avaamalla oman pingishallinsa.

Syyskuussa Seppälänkankaalle avattu kahden pöydän halli pingisrobotteineen on seuralle unelmien täyttymys. Vajaan 100 jäsenen seura on saanut oman kodin juniori- ja aikuispelaajilleen.

Unelmat eivät tule kuitenkaan ilmaiseksi. Seura on joutunut panostamaan uudella tavalla varainkeruuseen, jonka yhtenä muotona on yksittäisten pelivuorojen myynti asiakkaille.

Nopeasti seurassa huomattiin tarve sähköiselle varausjärjestelmälle. Yksittäisten varausten pyörittäminen käy nopeasti erittäin työlääksi pienessäkin seurassa, jossa varauksia tulee viikoittain muutamia.

Varausjärjestelmiä seurassa kartoitettiin aktiivisesti. Useista vaihtoehdoista seurassa päädyttiin ToloGo-sovellukseen.

  • ToloGo herätti heti mielenkiinnon. Kun kulunvalvontalaite ja -sovellus tulevat samalta toimijalta, mahdollistaa se paljon asioita. Koska ToloGo on vasta lanseerattu markkinoille, pääse sen kehitykseen vielä vaikuttamaan, seuran puheenjohtaja Henri Pelkonen iloitsee.

Päätökseen vaikuttivat myös sovelluksen hieno ulkoasu ja käytön yksinkertaisuus. Oven avaaminen sovelluksen avulla oli juuri sellaista innovatiivisuutta, jota seurassa arvostettiin.

Nyt ToloGo on ollut Pöytätennis Jyväskylällä käytössä muutaman kuukauden ajan. Puheenjohtaja Pelkosen mukaan hallin yksittäiskäyttäjiltä on tullut käytännössä pelkästään positiivista palautetta. Varaukset sujuvat helposti ja kulku halliin on sujunut erittäin kitkattomasti.

Varausjärjestelmä on vapauttanut seuran vapaaehtoisesti toimivan johdon aikaresurssia muihin tehtäviin. Hallin yksittäisvaraukset pyörivät itsenäisesti, eivätkä vaadi suurta työpanosta.

Yksi suurimmista ToloGo:n vahvuuksista on Pelkosen mukaan äärettömän nopea asiakastuki.

  • Uuden järjestelmän kanssa tulee aina välillä jotain kysyttävää. On ollut todella ilahduttavaa huomata, kuinka nopeasti kaikkiin kysymyksiin reagoidaan. Asiakasta ei koskaan jätetä yksin – kellonajasta tai viikonpäivästä riippumatta!

Tulevaisuudessa Pöytätennis Jyväskylän tavoitteena on kasvaa Suomen suurimmaksi pöytätennisseuraksi. ToloGo on yksi tämän tavoitteen mahdollistajista.