Skip links

Myllerrystä matkapuhelinverkossa

Uusi teknologiasukupolvi seuraa tunnetusti toinen toistaan enemmän tai vähemmän tasaisin aikavälein. Matkapuhelinverkkojen osalta tämä ilmiö on konkretisoitunut melko rajulla tavalla tämän syksyn aikana, kun valtakunnallinen kolmannen sukupolven, eli 3G-verkon alasajo aloitettiin menneen lokakuun loppupuolella. Alasajo toteutetaan maakunnittain porrastetusti, ja se aloitettiin Kanta- ja Päijät-Hämeestä. Seuraavaksi vuorossa ovat Varsinais-Suomi, sekä Uusimaa pääkaupunkiseutua lukuun ottamatta kuluvan marraskuun lopussa, ja loppuosa Suomesta vuoden 2024 aikana.  Vaikutuksiltaan todennäköisesti merkittävin harppaus tapahtuu heti tammikuun aikana, sillä tällöin siirtymävuorossa ovat Etelä-Pohjanmaa, Keski-Pohjanmaa, Keski-Suomi, Pirkanmaa, Pohjanmaa, Satakunta, sekä pääkaupunkiseutu, eli Espoo, Helsinki, Kauniainen, ja Vantaa. 

Verkon alasajolla, eli sen poistamisella käytöstä, on luonnollisesti merkittävät vaikutukset 3G-teknologiaa vaativien laitteiden ja palveluiden toimintaan. Useimmat näistä pystyvät toki todennäköisesti hyödyntämään edellisen sukupolven 2G-teknologiaa, joka on vielä toistaiseksi yleisesti käytössä Suomessa. Senkin elinikä alkaa olla pikkuhiljaa tiensä päässä, ja monissa maissa, kuten esimerkiksi Yhdysvalloissa, myös 2G-verkoista on alettu luopumaan, jolloin tarjolle jäävät 4G- ja 5G-verkot. Myös jo seuraavan sukupolven 6G-verkoista on nähty vilauksia uutismedioissa. 

ToloGo-palvelumme, ja siihen liittyvien ohjainlaitteiden näkökulmasta 3G-verkkojen alasajolla ei pitäisi olla juurikaan huomattavia vaikutuksia. Suurin osa laitekannastamme hyödyntää toiminnassaan 4G-tekniikkaa, joka tulee olemaan käytössä näillä näkymin vielä ainakin vuosikymmenen ajan. Kentältä löytyy vielä jonkin verran myös hieman vanhempaa laitemalliamme, joka käyttävät toiminnassaan vielä 3G-yhteyksiä, mutta näidenkin laitteiden toiminnan pitäisi jatkua ongelmitta 2G-verkon puolella operaattoreiden antamien tiedotteiden mukaisesti.  Kentällä siis sattuu ja tapahtuu kaikenlaista, ja joitain alasajon aiheuttamia katkoksia on havaittu myös palveluissamme, mutta pääsääntöisesti kulkemisen pitäisi onnistua jatkossa yhtä helposti kuin ennenkin! 

Lähteet & lisätietoa: 

https://www.dna.fi/tuki/kuuluvuus-ja-verkot/3g

https://corporate.dna.fi/lehdistotiedotteet?type=stt2&id=70042282

https://corporate.dna.fi/lehdistotiedotteet?type=stt2&id=70055089

https://corporate.dna.fi/lehdistotiedotteet?type=stt2&id=70048138